Valitse sivu

Burnout – metsä hoitaa uupunutta mieltä

26.09.2022 | Blogi, Työuupumus

Burnout, eli loppuun palaminen

Työuupumus voi olla kokonaisvaltaisesti niin lamaannuttava tila, että jo sängystä keittiöön kahville nouseminen vaatii suuria ponnisteluja.

Varsinkin työuupumuksen vaiheessa, jossa kunto on romahtanut ja ihminen on jäänyt sairaslomalle, onkin usein parasta ottaa aikaa levolle niin paljon kuin keho ja mieli sitä toivovat. Itsetutkiskelun, tai työhön liittyvien pohdintojen aika on myöhemmin.

Yhtä asiaa kuitenkin suosittelen työuupumuksen kaikissa vaiheissa ihan jokaiselle: rauhallisia kävelyretkiä metsässä.

Metsä on paikka, jossa rauhoittuvat niin kehon toiminnot, kuin mielen loputon laukka.

Jos kävelylenkki tuntuu ylivoimaisen raskaalta tehtävältä, riittää että saat jotenkin itsesi hinattua lähimpään metsikköön, ja istuskelet kannon nokassa metsän tuoksuja hengitellen vaikka puoli tuntia kerrallaan. 

Luonnon terveysvaikutuksia useita vuosia tutkinut Luonnonvara-keskuksen tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen toteaa metsässä samoilun vaikuttavan selkeästi ihmisen mielialaan. Hän on ollut mukana useissa tutkimuksissa, joiden mukaan metsä rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista. (Liisa Tyrväisen tutkimuksia löydät mm. täältä.)

Tutkimuksissa on todettu luonnon helmassa oleskellessa verenpaineen laskevan, ja sydämen sykkeen rauhoittuvan. Myös stressihormonitasot laskevat, ja rentoutuminen alkaa edetä kuin itsestään, tasapainottaen parasympaattisen hermoston toimintaa.

tyouupumus-oireet-lievittyvat-metsassa

Metsä tasapainottaa kehon ja mielen toimintoja

Burnout ja parasympaattisen hermoston häiriöt

Parasympaattinen hermosto on tahdosta riippumattoman hermoston osa, jonka toiminta on usein ajautunut epätasapainoon pitkäaikaisen kuormituksen ja uupumuksen myötä.

Työuupuneella parasympaattisen hermoston toiminnan tukeminen vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi hyvään yöuneen, toimivaan ruoansulatukseen, virtsarakon tyhjentymiseen, ja miehillä erektioon.

Jos em. asioissa on häiriöitä, kannattaa pohtia, voisiko syynä olla uupumukseen liittyvä hermoston epätasapaino, jossa sympaattinen hermosto toimii ylikierroksilla parasympaattisen hermoston kustannuksella.

Työuupumuksen aiheuttamista oireista voit lukea lisää artikkelista ”Työuupumus”.

 

Metsässä koetut aistimuksen rauhoittavat

Ihaninta on ulkoilla metsässä, jonne ei kuulu voimakas liikenteen ääni tai muu melusaaste. Työuupumus lisää useimmiten tarvetta hakeutua hiljaisuuteen, ja rauhaisa metsikkö on siihen aivan ensisijainen paikka.

Luonnon äänet kuten lintujen laulu, tuulen suhina puiden latvuksissa, askelten rahina hiekkapolulla tai talvella lumisessa maastossa, luovat ihanan rauhoittavan äänimaiseman ihmisen ympärille.

Metsässä rentoutumiseen ei tarvita kuulokkeista kuunneltavaa musiikkia tai podcastia, saati että torppaisit metsäretken aistimukset puhumalla koko ajan puhelimessa huomioimatta ympäristöä.

Herkät aistimme, näkö, kuulo, haju, tunto, maku, tuovat rentouttavia ja mieltä ilahduttavia aistimuksia, kun vain avaamme kanavat ottaaksemme kaiken vastaan.

Luonto koetaan vahvasti eri aistien kautta, ja merkittävä osa hyvinvointivaikutuksista on tahdosta riippumattomia. Metsässä ei siis tarvitse ”suorittaa” mitään, eikä yrittää tietoisesti saada metsäretkestä irti mahdollisimman suurta hyötyä.

Kaikki tapahtuu luonnollisesti ja itsestään, riittää kun vain olet. Hengität. Sallit kehon ja mielen levähtää.

sammalmaja-hoida-uupumusta

Anna ajatusten virrata vapaasti luonnon rauhassa.

Heittäydy hetkeen, ja anna intuition johdattaa

Eri henkilöillä eri asiat metsässä voivat nousta merkittäviksi. Toinen kokee vahvasti metsän tuoksut ja raikkaan hengitysilman, toiselle vaikkapa sammaleen tai puun rungon tunnusteleminen on voimaannuttava kokemus.

Kannustan menemään metsään avoimin mielin, niin että intuitio saa vapaasti ohjata askelia eteenpäin. Tee metsässä sitä, mitä sinulle tulee mieleen.

Halaa puuta, jos se kutsuu sinua. Asetu jäkälikköön makaamaan ja katsele tuulessa heilahtelevia puiden latvuksia, jos se juolahtaa mieleesi.

Sisäinen äänesi kyllä ohjaa sinua, kun vain avaat kanavat kuullaksesi. Sinussa itsessäsi on viisaus ja voima, joka ohjaa sinua hyvään. Osaat toimia juuri niin kuin on sinulle parasta.

Työuupumuksen pohjavesissä kelluessa saattaa omien tuntemusten havainnointi ja tiedostaminen tuntua sekavalta. Pikkuhiljaa asiassa alkaa kuitenkin päästä eteenpäin, kun antaa tuntemuksille ja ajatuksille luvan nousta vapaasti esiin.

Metsä on turvallinen paikka ilmaista tunteita, antaa itkun tulla, tai vaikkapa huutaa sisäinen ahdistus ulos.

Luonto ottaa jokaisen ihmisen vastaan rakkaudella, ja hoitaa hyvällä energiallaan lisäten luottamuksen ja turvallisuuden tunteita.

Salli itsesi tuntea, salli itsesi olla juuri tässä kohtaa elämäsi polkua. Salli metsän hoitaa sinua; sinulla on lupa ottaa vastaan kaikki hyvä mikä on sinulle tarkoitettu.

 

Kuinka nopeasti metsä vaikuttaa?

Sinikka Piippo on tutkinut puiden vaikutuksia kirjassaan ”Elinvoimaa puista” (2017). Hän kertoo tutkimusten osoittavan, että jo 10-15 minuuttia metsässä tuo ihmiselle monia hyötyjä.

Verenkierto elpyy, syke, ja verenpaine laskevat, sekä stressihormonitaso laskee. Metsässä liikkuminen parantaa kuntoa ja mielialaa, sekä selkeyttää ajatuksia. Ahdistus vähenee, kiire katoaa, ja mieli rauhoittuu.

20 minuuttia metsässä lisää aivojen verenvirtausta, ja edistää mielialan kohenemista.

Tunnissa tarkkaavaisuus terävöityy, ja kahdessa tunnissa myös elimistön puolustuskyky elpyy.

Pahoin stressaantuneelle ja uupuneelle suositellaan kahta tuntia metsässä samoilua kerrallaan.

sammalmaja-metsan-hoitavat-tuoksut

Pysähdy metsään aistimaan: mitä kuulet, mitä haistat, mitä näet, mitä tunnet, mitä voisit maistaa?

Metsän tuoksut hoitavat

Kasvit erittävät haihtuvia öljyjä (fytonsideja), jotka vaikuttavat ihmisen mielialaan.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi tammi, seetri ja mänty erittävät fytonsideja runsaasti. Mitä aurinkoisempi mäntymetsä, sitä enemmän haihtuvia öljyjä erittyy ilmaan.

Kun ihminen metsässä kulkiessaan hengittää sisään näitä puista haihtuvia öljyjä, vaikuttaa se kemiallisesti hajuhermoihin, ja tuoksu haistetaan. Hajuhermojärjestelmä puolestaan on yhteydessä aivojen limbiseen järjestelmään, ja siten mielialoihin ja muistiin.

Piippo kertoo puiden levittämien tuoksujen vaikutuksesta näin: ”Puiden ja muiden kasvien haihtuvien öljyjen tiedetään helpottavan ahdistusta ja masennusta, vähentävän sympaattisen hermoston aktiivisuutta, sekä alentavan verenpainetta.”

Kun sympaattisen hermoston aktiivisuus vähenee, antaa se parasympaattiselle hermostolle mahdollisuuden toimia normaalimmin ja tasapainoisemmin.

Itse olen iloinen, että juuri lempipuuni mänty erittää näitä ”hoitavia tuoksuja” hyvin vahvasti, ja voin tyytyväisenä jatkaa ihanien mäntyjen halailua ja nuuhkimista!

 

Ahdistuksesta hyvään oloon

Metsäretken alkuvaiheessa saattaa joskus tuntua, että negatiiviset ajatukset ovat jääneet surraamaan päähän, ja niistä on vaikeaa irrottautua.

Anna itsellesi aikaa, anna aikaa sille, että metsä alkaa vaikuttaa. Anna ajatusten tulla ja mennä.

Ota vastaan kaikki tuntemuksesi, hyväksy ne, ja päästä sitten menemään.

Kun olet rauhassa tallustellut muutaman kilometrin, saatat huomata, että kehon ja mielen rentoutuminen on alkanut tapahtua aivan itsestään.

Ehkäpä kiinnität huomiota pieniin yksityiskohtiin, tarkastelet vesipisaraa kuusen neulasessa, tai havaitset männyn latvassa istuskelevan variksen.

Ehkäpä hymyilet löytäessäsi polulta kauniin höyhenen, tai poimit sinua kutsuvan sileän kiven taskuusi tuomaan uusia voimia.

Rauhoittumisen jälkeen käy usein niin, että uutta energiaa alkaa sopivasti virrata, ja mieli tuntuu piristyvän.

Uusia ajatuksia ja oivalluksia voi nousta mieleen, luovuuden herätessä eloon horroksesta, jonne se vetäytynyt pakoon uupumusta ja melankoliaa.

 

Työuupumus ja metsä

Oma kokemukseni on, että metsä tarjoaa aina minulle sitä mitä juuri sillä hetkellä tarvitsen. Rauhaa ja hiljaisuutta. Kehon ja mielen tasapainotusta. Iloisia yllätyksiä ja uusia oivalluksia.

Nelisen vuotta sitten työuupumuksen kanssa kamppaillessani jaksoin onnekseni raahautua lähes päivittäin läheiseen metsään.

Jos täytyisi nimetä paras menetelmä työuupumuksesta toipumiseen, vastaisinkin ehdottomasti ”hiljainen ja raikas havumetsä”.

Metsästä lähtiessäni tunnen oloni aina paljon paremmaksi, kuin sinne mennessäni. Olenkin vitsaillut puolisolleni (tai ei se oikeastaan ole vitsi vaan aivan totta), että jos näytän voivan huonosti, niin käy kippaamassa minut äkkiä metsikköön!

 

Toivottavasti sinäkin löydät juuri sinulle sopivan metsän lähistöltäsi, ja tulet yhä useammin lähteneeksi ”hoidettavaksi” luonnon rauhaan.

Ihania metsähetkiä, rauhaa ja hiljaisuutta, uusia voimia ja iloa viikkoosi!

Toivoo Sammalmajan Heidi

Artikkelista ”Työuupumuksesta toipuminen” voit lukea 10 vinkkiäni, jotka auttoivat minua selviämään työuupumuksesta eteenpäin.