Valitse sivu

5 vinkkiä joulusaunaan – muista myös saunatonttua!

21.12.2021 | Energinen keho, Loistava mieli

Joulusauna

Joulusauna on perinne, joka kuuluu olennaisena osana suomalaiseen jouluun.

Jouluaattona lauteilla rentoudutaan ja rauhoitutaan; otetaan vastaan lempeiden löylyjen ja kuumien höyryjen tyynnyttävä, puhdistava vaikutus. Jo ennen kristinuskoa suomalaiset puhdistautuivat kekriä ja talvipäivänseisausta varten.

Näillä vinkeillä luot vuoden tärkeimmästä saunahetkestä ikimuistoisen, ja pidät saunatontun tyytyväisenä!

 

1. Joulusaunan ajankohta

Kuuluuko jouluusi aamusauna, vai onko perheelläsi tapana rauhoittua lämpimille lauteille vasta illemmalla, jouluruokailun ja Joulupukin vierailun jälkeen?

Suomalaisen kansanperinteen mukaan ”alkavan vuoden kaikki työt joutuvat hyvin, kun saunoo jouluna ajoissa”.

Kun ajoitat joulusaunan aamupäivälle, ehtii saunatonttukin rauhassa löylytellä vielä aattopäivän aikana. Aamusaunaa pidetään myös terveysvaikutuksiltaan tehokkaampana kuin illalla saunomista.

sammalmaja-saunojan-vinkit

2. Joulusaunan tuoksu

Jos olet onnistunut hankkimaan koivunlehtisen saunavastan, tai peräti kuivannut kesällä itse sellaisen, on sinulla joulusaunan kohokohta käsissäsi. Jätä vasta likoamaan vesiastiaan saunan lauteille siksi aikaa, kun sauna lämpenee.

Koivunlehdistä erittyy saunaan ihanan rentouttavaa tuoksua. Hieskoivusta valmistettu vasta erittää voimakkaammin tuoksuja kuin rauduskoivuinen. Lämpimässä vedessä liotetusta vastasta irtoaa tehokkaasti hoitavia ainesosia.

Koivuvastan sisältämät ainesosat (saponiinit, fenolit ja flavonoidit) puhdistavat ja pehmentävät ihoa. Vastakäsittely saunan lämmössä vilkastuttaa myös verenkiertoa sekä rentouttaa lihaksia.

Muista siistiä lauteet lähtiessäsi; saunatonttu ei ilahdu, jos hänen saunavuorollaan lauteilla lojuu käytetty saunavasta tai roskia.

Jos käytössäsi ei ole saunavastaa, lisää löylyveteen koivun, kuusen, tai vaikkapa eucalyptuksen tuoksua.

Noudata löylytuoksun tai eteerisen öljyn annosteluohjetta, ja varo aineen joutumista silmiin. Älä anna lasten leikkiä löylyvedellä, johon on lisätty löylytuoksua.

sammalmaja-vasta-vai-vihta

3. Rohkea joulusaunoja

Elämyksiä, sekä terveydelle suotuisaa kuuman ja kylmän vaihtelua saat kipaisemalla välillä pihalle lumihankeen jäähdyttelemään! Tee pehmeään lumeen lumienkeli, tai kieriskele hangella.

Lumipesu saa hymyn huulille ja pistää veren kiertämään. Lumihangesta palataan takaisin saunan lauteille lämmittelemään, ja nauttimaan kihelmöivästä hyvänolon tunteesta.

Jos saunan yhteydessä on uintimahdollisuus, käy kastautumassa kylmässä vedessä. Ota uintipaikalle aina kaveri mukaan. Voit käyttää uintitossuja ja -hanskoja, jotta saat hyvän otteen laiturista tai avannon reunasta.

Kiinnitä huomiota hengitykseesi. Hengityksen rauhoittaminen on olennainen taito kylmään laskeutuessasi. Älä viivy kylmässä vedessä ensimmäisillä kerroilla kauaa; kastautuminen riittää.

Kylmäaltistus lumessa tai vedessä voi vähentää stressiä, poistaa kipuja, sekä virkistää kehoa ja mieltä.

Voit halutessasi ensin harjoituttaa kehoasi kylmän tuottamiin tuntemuksiin ottamalla kylmän suihkun. Säädä veden lämpötilaa pikkuhiljaa yhä kylmemmälle, niin huomaatkin pystyväsi olemaan kylmemmässä vedessä kuin olisit aluksi uskonutkaan! Sitten vaan takaisin lämpimiin löylyihin, ja kehon mielihyvähormonit lähtevät tehokkaasti nousuun.

sammalmaja-avantouinti

4. Rauhaa ja hiljaisuutta

Joulusaunassa saunotaan rauhallisesti ja melskaamatta. Saunatonttu ei nimittäin pidä metelistä, ja pahastuupa hän myös liiasta alkoholin käytöstä kylpemisen aikana.

Ennen vanhaan tosin oli tapana heittää jouluolutta kiukaalle, takaamaan hyvää viljasatoa tulevalle vuodelle.

Sauna oli entisajan suomalaisille kehon ja mielen puhdistautumisen pyhä paikka. Saunassa ei ollut lupa kiroilla eikä puhua pahoja, eikä muutenkaan pitää ”pahaa elämää”. Saunassa hiljentyen, löylypilven myötä, saattoi luoda yhteyden näkyvän ja näkymättömän maailman välille.

Jos harjoitat joogaa tai meditaatiota, voit mainiosti kokeilla niitä myös saunan lempeissä löylyissä.

Muista juoda riittävästi vettä harjoituksen aikana tai heti sen jälkeen.

Rauhallista tunnelmaa joulusaunaan luot sytyttämällä tulen turvallisiin kynttilälyhtyihin saunan lauteille tai lattialle.

Elävällä tulella on rauhoittava vaikutus, ja liekkien loimua katsellessa ajatukset kääntyvät luontevasti joulutunnelmaan.

sammalmaja-joulu

5. Pidä saunatonttu tyytyväisenä

Saunatontun tyytyväisyyden voit varmistaa jättämällä hänelle hieman joulumaistiaisia saunan lauteiden alle. Joulupuuro on saunatontun herkkua, ja ehkäpä tontun lautaselle livahtaa myös manteli.

Muista sulkea saunan ovi, jotta tontulle jätetyt jälkilämmöt eivät karkaa.

Hyväntuulinen saunatonttu takaa talon väelle muhevat löylyt, sekä hyvän onnen tulevalle vuodelle!

 

Hanki tästä ihana joululahja ystävälle: lahjakortti Sammalmajan hermoratahierontaan!

Rentouttava ja kipuja pois hoitava hermoratahieronta on mitä parhain lahja. 2h Hermoratahieronta edistää kehon ja mielen hyvinvointia, sekä tasapainottaa parasympaattisen hermoston toimintaa. Sammalmajan toimipiste sijaitsee Oulussa.

Lahjan ostettuasi saat sen heti sähköpostiisi, ja voit lähettää lahjakortin edelleen lahjan saajalle tai tulostaa Pukin konttiin.

Osta lahjakortti hermoratahierontaan tästä.